Day 42: I'm coming home

Moi,

6 viikkoa on menny ohi hujauksessa. Tuntuu kun me vasta oltais menty Kemijärvelle ja mietitty että mitä tuleman pitää. Aika on menny niin nopeesti ettei sitä ehi edes tajuta. 

On kyllä ollu kivat viikot. On opittu paljon uutta niin hevosista, yrittämisestä kun ihan arkiasioistakin. Tankkasin eilen muuten auton ekaa kertaa elämässäni :D Fiia opetti meille, miten viikataan peitto ihan oikeaoppisesti. Kyllä nyt kelpaa mennä kotiin esittelemään uusia taitoja.

Tuntuu ihan hassulta olla kohta kotona. Olihan se aika pitkä aika joka me Lapissa vietettiin. Onhan se kivaa kyllä kotiinkin välillä päästä. Paljon jäi positiivista tästä työssäoppimisjaksosta. Tutustuttiin uusiin mahtaviin ihmisiin ja voin kyllä sanoa että kannattaa tutustua lappilaisiin. Mukavaa ja persoonallista porukkaa. Jos joskus puntaroitte ulkomaille vai Lappiin lähtemisen kanssa, valitkaa ihan suosiolla Lappi. Ei löydy kyllä mitään pahaa sanottavaa. Paitsi ehkä öttöset. 

Ei varmaan jää viimiseks kerraks kun käydään Kemijärvellä. Ainakaan toivottavasti. Päällimmäisenä jäi mieleen leirit ja vaellus. Leirien aikaan oli koko ajan jotain touhuttavaa, ja kun ne loppu niin sai huokasta ja syvään. Meille tottumattomille se oli aika rankkaa, kun ei olla totuttu tekemään töitä. Eikä varsinkaan kokopäiväsesti. Kunto on kasvanu, mikä on tietty plussaa :)

En tiedä milloin seuraavan kerran pääsee ratsastamaan tai edes heppatallille. Nää 6 viikkoa sai muistella kaikkea aiemmin opittua ja oppia lisää hevosista. Ja kaikki mitä ollaan opittu on ollu tärkeetä ja tullaan toivottavasti jatkossakin muistamaan.

Nyt junassa matkalla Helsinkiä päin. Perillä ollaan jossain ysin aikoihin. Osataankohan me enää olla isossa cityssä kun ollaan totuttu nyt asumaan maalla? Ei tullu kertaakaan sellanen fiilis, että "voi kun pääsis shoppailemaan". Kotona se on niin helppoa, sen kun vaan ottaa junan ja menee. Ei ollu yhtään hassumpaa olla hetken aikaa "landelainen".

Tän blogin tarkotus oli pääasiassa kertoa tästä Lapissa olosta. Että se ois niinkun nyt tässä. Paitsi jos teitä kiinnostaa ja haluatte, niin voinhan mä kirjottamista jatkaakin. Meillähän alkaa nyt ens viikolla työt siellä Lemmikkihotelli Tassu&Tassu:ssa, ja voisin kirjotella sieltäkin jotain, mutten ehkä ihan joka päivä. Ei varmaankaan tunnu koirien hoitaminen oikein miltään, kun ollaan tehty niin paljon hommia tallilla. 

En ois kyl uskonu silloin kun alotin tän blogin, että mulla riittää kiinnostusta kirjottaa joka päivä. Siitä muodostu vähän niinkun rutiini aina iltasin. Postaus oli saatava valmiiks ennen kun kello löi 00.00. Ja useinmiten se onnistu.

Ja kaikille kivoille ja mahtaville ihmisille joihin tutustuttiin; Tulee ikävä, toivottavasti vielä tavataan joskus!

Hevosiakin tulee ikävä, kaikki oli erilaisia luonteeltaan mutta yks yhdistävä asia oli; kaikki oli tosi ihania!

-Ida

P.S. Kattokaa blogin oikeaa ylälaitaa!