Siljan synttärit oli ja meni. Hauskaa oli!
Tavatiin junassa joka oli menossa kohti Helsinkiä, ja kun oltiin saavuttu päätepysäkille, sidoin Siljan silmät. Tämä siksi, ettei olis aavistusta suunnasta. Ja ihan vaan yleisen huvin vuoks, kuinka moni oikeestaan onkaan kävelly keskellä Helsinkiä silmät sidottuna?
Taluttelin Siljaa siinä ympäri Kamppia ja Rautatientoria. Käytiin jopa Kampin kauppakeskuksen sisälläkin. Tavattiin ulkona joku polttariporukka, joka lähti juttuun mukaan. Tai siis, Siljahan ei nähny niitä ollenkaan, paitsi myöhemmin kuvissa. Mies oli pukeutunu folioritariksi, ja mukana oli kuvaaja luonnollisesti. Tää "folioritari" polvistu Siljan eteen ja anto Siljalle foliokääreen eli "tikarin". Siitä piti pitää hyvää huolta. Toistaseks vielä tallessa!
Hetken kävelyn jälkeen vein Siljan salaatille Habibiin. Ei oltu kumpikaan käyty siellä ennen. Sai valita omat täytteet salaattiin, ja tuhti annos oli! Sieltä sitten kaupan kautta uuteen kohteeseen. Taas simmut sidottiin ja käveltiin etiäpäin. Saatiin aika huvittuneita katseita, ja jotkut yritti hämätä Siljaa huutamalla "varo tolppaa!" yms. Ei menny lankaan.
Seuraava kohde oli Tennispalatsi. Heti kun astuttiin sinne sisälle, alko popparin tuoksu ja Silja arvas heti mistä oli kyse. Onko kukaan teistä ikinä menny leffaan tietämättä kyseisestä filmistä yhtään mitään? Näin kävi Siljalle kun mentiin kattomaan Jackass: Paha Pappa. Sillä ei ollu mitään aavistusta mikä kyseinen leffa oli ja mitä siinä tapahtuis. Oli kyl aika jännä pätkä. Erikoinen. Välillä jutut meni vähän yli, mut oli onneks hauskojakin kohtauksia. Leffahan oli kuvattu sillä tyylillä, ettei ulkopuoliset ihmiset tienny niiden kuvaavan leffaa. Välillä tuli myötähäpeän tunteita kun näyttelijät sekoilee julkisilla paikoilla tunnistamattomina. Jos sellanen irtiotto kiinnostaa että aivot narikkaan, niin tää leffa on varma tapaus.
Leffasta sitten meillä Korsoon, ja loppuilta menikin hurjissa merkeissä. Mutta ei sentään meillä kotona :D
-Ida
Wau! Vähänks siistii, että teitte tuollase. Mulle tehtii melkkein samanlaine juttu, mut mulla oli viel leikkikäsiraudat ranteis ja kädet niillä eessä kii. Kamut sit talutti mua niist käsiraudoist vätäen. :D :D :D
VastaaPoistaMinä olen kävellyt Helsingissä silmät sidottuina. En ihan keskustassa vaan vähän sivummalla. Hietaniemen suunnalla on paljon hyviä reittejä. Kävelin siellä näkevän oppaan kanssa useammankin kerran joitakin vuosia sitten. Iltapimeällä siellä ei ollut niin paljon yleisöä, että se olisi herättänyt huomiota.
VastaaPoistaMinäkin ilmoittaudun henkilöksi, joka on kävellyt silmät sidottuna Helsingin keskustassa. Meillä perehdyttiin kerran koulussa aistivammaisten arkeen ja tällöin "pääsin" silmät sidottuna keskustaan. Koululla silmäni peitettiin sellaisilla peittohoitoon käytettävillä lapuilla ja päälle laitettiin tummat aurinkolasit. Sitten vain valkoinen keppi käteen ja näkevän avustajan kanssa koko päiväksi keskustaan pyörimään. Kävin mm. mäkkärissä ja söin näkemättä mitään, kuljin raitiovaunulla ja metrolla sekä tein paljon kaikkea muuta. Kokemus oli erittäin silmiä avaava ja suosittelen jokaiselle!
VastaaPoistaSiis koko päiväksikö? Tuollaiset peittohoitolaput ja tummat aurinkolasit varmaan menevät täydestä, varsinkin jos on valkoinen keppi kädessä ja näkevä opas taluttamassa. Varmaan mielenkiintoinen kokemus. Näkevä oppaasi varmaankin kertoi koko ajan, missä mennään. Olit siis ns. "kartalla". Minä en tiennyt omaa sijaintiani koko sinä aikana, minkä olin sokkona. Silmäni sidottiin huivilla, ja sitten pyörittiin ympäri ilmansuunnat sekaisin. Kävelimme Väinämöisen kentällä, Hesperian puistossa, Hietsun uimarannan maisemissa jne. Aina välillä pyöritettiin ympäriämpäri, joten olin tipahtanut kartalta jo heti alkuvaiheessa. Lopuksi luulin olevani jossakin Sibelius-monumentin lähellä. Totuus valkeni, kun otin huivin silmiltäni: olimme Munkkiniemessä.
VastaaPoistat. ensimmäinen anonyymi
Joo, koko päiväksi. Opiskelin tuolloin amk:ssa ja meillä oli jokin kurssi sokeiden hoitamiseen tai johonkin vastaavaan liittyen. En enää muista, kun on yli viisi vuotta tuosta opiskeluajasta. Tuolla kurssilla tehtiin kaksipäiväinen harjoitus, jossa pareittain oltiin vuoroteillen päivä sokkona ja liikuttiin keskustassa. Toinen aina avusti. Noissa peittohoitolapuissa oli juuri se idea, etteivät ulkopuoliset havaitse, ettei henkilö ole oikeasti sokea sekä se, ettei tarvitse keskittyä siihen, että huivi tms. pysyy päässä, vaan voi keskittyä siihen liikkumiseen ja muuhun. Lisäksi huivien yms. alta näkyy yleensä vähän valoa ja muuta, mutta nuo peittohoitolaput pimensivät täydellisesti.
PoistaMeillä oli siis tuohon "sokkokävelyyn" liittyen tiettyjä tehtäviä, joita piti tehdä. Piti esimerkiksi syödä jossakin ja kulkea julkisella liikennevälineellä. Päivän loppupuolella piti myös selvitä yksin, ilman avustajan neuvoja lyhyekö muutaman sadan metrin matkan kulkeminen.
Näistä kokemuksista sitten kirjoitettiin koulussa eräänlainen "luentopäiväkirja".